tiistai 12. heinäkuuta 2011

Häähumua

Heippa, toivotaan, että taas päivitykset menee läpi. Oli ilo huomata kommentteja ilmestyneen tänne hämähäkinseittiseen blogiini. Tekniset ongelmat ajanpuutteen lisäksi ovat vaivanneet, mutta nyt on molemmat helpottaneet. Lähdin facebookista ja mies hoiti koneen kuntoon.
Paljon olisi mielenkiintoisia juttuja kirjoitettavaksi, mutta valitsin aiheeksi häät. Meille tuli kolme hääkutsua tälle kesälle, joista ikävästi kaksi osui juuri samalle päivälle. Itse menin naimisiin kaksi vuotta sitten ja nyt nautimme toisten häistä, kun saa vain mennä paikalle ja nauttia toisten antimista ja ilmapiiristä, ah!
Sitten hääaiheinen askartelukysymys/ideariihi:
olen luvannut hoitaa niihin kaksiin häihin, joihin pääsemme, vieraskirjan. Sehän jää helposti vain nimikirjoituslistaksi ja muutenkin sitten kotona homehtumaan pöytälaatikkoon. Ajattelin provosoida vähän porukkaa kirjoittamaan kirjaan. Alustavasti kehittelin kirjaa näin:'
- sinne tänne omista hääkorteista kerättyjä kivoja runoja
- Viivi ja Wagner hääaiheisia sarjiksia
- ajattelin eri sivuille otsikoita liittyen ko.runoon tai sarjikseen,esim. 'taloudellisia neuvoja hääpärille', 'ohjeita arkeen', yhdelle aukeamalle 'ohjeita morsiammelle avioliittoon' ja sama aviomiehelle'. Siten jotain 'kuvaile hääparia yhdella sanalla' tms.

Sitten voisi varmaan pyytää bestmania kuuluttamaan, että toivotaan,e ttä vieraskirjaan jokainenjättäisi jonkun kommentin. Jokainenhan voi valita oman otseikon alle jutun tai sitten ehkä tehdä vielä 'paikalla myös' tai 'sana vapaa' sivun. Sitten vain on tylsä, jos ne jää tyhjäksi, hmm...

Ideoita vielä kaipaisin kokonaisuutta ajatellen..
Ja tervetuloa taas tänne!

2 kommenttia:

  1. Olisiko avioelämäohjeiden napsiminen jostain vanhasta "käytös- ja tapatieto-oppaasta" liian asenteellista? ;o)
    *
    PS. Linkitysohje nyt kesäarpajaisten tekstissä.

    VastaaPoista
  2. Yksi voisi olla: oman avio onnen "huoltaja" (tämän ohjeen voisi jättää myös nimettömänä).

    Sitten kun mietit niitä mahdollisia tyhjiä sivuja, niin mitä jos laittaisi jokaiselle sivulle sen oman (tässä tapauksessa siis irto)otsakkeensa kiinni valokuvien tarrakulmilla? Sitten vasta jälkeenpäin kirjoittaisi otsakkeet pysyviksi. Jos joku sivu jäisi tyhjäksi, voisi sen itse täyttää vaikka häiden muistoilla tai sinä voisit täyttää sen jollakin?

    t.Paula

    VastaaPoista